Kulttuuria kaikille -palvelulle on myönnetty 185 000 euroa moninaisuuden ja kulttuuritoiminnan tuomiseksi kuntiin valtakunnallisesti. Kuljetaan yhdessä kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa!
"Nyt rahoitettava valtakunnallinen kehittämistehtävä on kolmas toteutettava valtakunnallinen kehittämistehtävä. Se kohdentuu kulttuurisen moninaisuuden haasteeseen kuntien kulttuuritoiminnassa. Tehtävä on temaattisesti ja toiminnallisesti sekä tärkeä että ajankohtainen eikä siinä ole päällekkäistä toimintaa suhteessa aiempiin kehittämistehtäviin", sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa (12.12.2022). Moninaisuus kuntien taide- ja kulttuuritoiminnan lähtökohtana 2025 -hankkeen tavoitteena on vastata kuntapuolen tarpeeseen monimuotoisuuden ja tasa-arvo osaamisen lisäämiseksi muun muassa tarjoamalla koulutusta, konsultointia ja muuta tukea kulttuurille, kuntien toimintaa sekä kunnissa työskenteleviä taiteen ja kulttuurin ammattilaisia. Koulutus- ja konsultointitoiminnassa käytetään koko hankkeen ajan Kulttuuria kaikille -palvelun yhteistyössä Globe Art Pointin (G.A.P) kouluttamia moninaisuusagentteja sekä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Taiteen edistämiskeskus (Taike) kehittämiä kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen dialogikortteja. Projektissa on viisi osaa
Kaikki toimintamme vastaa ydinkysymyksiin "Edistääkö tämä monimuotoisuutta, osallisuutta ja tasa-arvoa taide- ja kulttuurialalla?" ja "Viekö tämä meitä kohti rakenteellisen rasismin purkamista ja omien ennakkoluulojemme tiedostamista sekä kuntien virastoissa että päätöksenteossa?” Lähtökohtanamme on yhteistyö ja haluamme kuunnella aktiivisesti sekä olla empaattisia, kriittisiä ja rehellisiä. Toivomme saavuttavamme ihmiset henkilökohtaisella tasolla, mikä luo positiivisen muutoksen aallon kohti osallistavampaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskunta, johon kaikki ihmiset kuuluvat. Hankkeen toteuttaa Kulttuuri kaikille -palvelu. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hanke kestää tammikuusta 2023 joulukuuhun 2024. Yhteystiedot Arlene Tucker projektijohtaja, moninaisuusasiantuntia ja -kouluttaja, Kulttuuria kaikille -palvelu [email protected] puh. 045 116 0518 https://www.kulttuuriakaikille.fi/moninaisuus_kunnissa
0 Comments
Culture for All Service has been awarded 185,000 euros to bring diversity and culture activities to municipalities on a national level. Let's move towards a more equitable society together.
“The national development task to be financed now is the third national development task to be implemented. It focuses on the challenge of cultural diversity in the cultural activities of municipalities. The task is thematically and functionally both important and topical and does not overlap with previous development tasks” says Minister of Science and Culture, Petri Honkonen, quoted in The Ministry of Education and Culture’s news release (12.12.2022). The goal of the project Diversity as a starting point for municipalities' art and culture activities in 2025 is to respond to the need on the municipal side for increasing diversity and equality expertise by, among other things, offering training, consultancy and other support to cultural activities of the municipalities as well as art and culture professionals working in municipalities. The diversity agent network and cultural diversity and sustainable development dialogue cards developed by The Ministry of Education and Culture (OKM) and The Arts Promotion Centre Finland (Taike) are used throughout the project in the training and consulting activities. Five main components of the project
All of our initiatives respond to the core questions of ‘Does this promote diversity, inclusion and equity in the art and culture sector?’ and ‘Does this move us towards dismantling structural racism and discovering our own implicit biases as well as within municipal authorities, regional councils, and governments?’ As we enter the collaboration from the perspective of wanting to actively listen, be empathetic, be critical, and honest, we hope to reach people on a personal level, which will then create a wave of positive change towards a more inclusive and equitable society where all people belong. The project is implemented by the Culture for All Service. The project is financed by The Ministry of Education and Culture. The project runs from January 2023 to December 2024. Contact informationArlene Tucker Project Director and Diversity Expert, Culture for All Service [email protected] +358 451 160 518 https://www.kulttuuriakaikille.fi/diversity_in_municipalities |
AuthorArlene Tucker is an artist, diversity agent, and educator currently based in Joutsa, Finland. Archives
June 2024
Categories
All
|